Lukupäiväkirja

Lukukokemuksena oli erilainen mitä odotin, muistutti vähemmän tietokirjaa ja sisälsi enemmänkin kaunokirjallista dramatisointia, mikä ei lopulta ollut mitenkään huono asia. Teksti oli viihdyttävämpää, vaikka sen sisältämään tietoon suhtautui tietenkin vähän varauksella. Paljon kiinnostavia tarinoita, erityisesti verikreivitär Erzebet Bathorysta kertovat osuudet olivat jännää luettavaa koska niissä valotettiin historiallisia taustoja, ajan politiikkaa ja esitettiin ihan aiheellisia kysymyksiä siitä, miksi Erzebethistä kertovat tarinat olivat niin räikeitä. Kannattaa lukea!

Tämä oli pettymys, alkuasetelma perinteisestä kummitustalosta oli houkutteleva, mutta kerronta oli jotenkin niiin amerikkalaista lukijoiden aliarvioimista.. Kaikkia merkittäviä yksityiskohtia toisteltiin ja väännettiin rautalangasta niin kauan, että hitaimmatkin pysyvät varmasti mukana menossa.  Juonenkäänteitä kyllä riitti, eikä loppu ollut ennalta-arvattava. Pidin lauseesta: "Kaikki huonekalut oli puettu aaveiksi." 

Kansi & nimi olivat niiin törkeitä, että piti tämäkin testata. Lukiessa tuntui kuin olisi katsonut Resident eviliä tai Walking dead-sarjaa, eli överigorea ja ihan äärikarmeita ihmiskohtaloita, mutta ei se huonosti ollut kirjoitettu. Omassa genressään varmasti ihan toimivaa settiä, mutta huomasin kaksi asiaa: 1. ei ole ihan mun juttu  ja 2. ennen en olisi edes tarttunut tähän kirjaan ton kannen/idean takia, eli joku paatuneisuuden raja on selvästi ylitetty kauhua suurkuluttaessa... Tätä lukiessa mietin kanssa sitä että voiko ihan kaikesta kirjoittaa. Olen edelleen sitä mieltä että kyllä, mutta kirjoittamistapa ratkaisee. Tämä kirja taiteili hyvin vahvasti siinä hyvän ja pahan maun rajalla.

Tämä oli nopealukuinen, karmiva pikku jännärikirja kissanomistajille. Muutamaa aidosti hyytävää kohtausta lukuun ottamatta tarina oli hyvin kepeää kauhua ja loppua kohden se muuttui aina vain koomisemmaksi meiningiksi. Tätä voisi luonnehtia oikeastaan "hyvän mielen kauhuksi".  Pidin enemmän Teddystä.